Uutinen

Liikkuvuuden pullonkaulat – Miten motivoida ammatilliseen liikkuvuuteen horisontaalisesti ja vertikaalisesti?

Kun avoinna olevat työpaikat ja työnhakijoiden osaaminen tai työpaikkojen sijainti eivät kohtaa, puhutaan kohtaanto-ongelmasta. 
Pulmaan on etsitty ratkaisuja, joilla liikkuvuutta ja osaamisen hankkimista helpotettaisiin.

ARTIKKELI TUULA PYYKKÖ/KUVAT:STEPHANIE VAN ROSSUM 22.10.2019
Ongelmana on, että pysyvyys ammatti- ja palkkahierarkiassa on kasvanut vuosina 2005–2016. Suomen työmarkkinat ovat liian duaaliset.
– Meillä on paljon liikkuvuutta työttömyyden ja matalien palkkaluokkien välillä, mutta vähän liikkuvuutta eri palkkaluokkien välillä. Lisäksi liikkuvuuden todennäköisyyteen vaikuttaa henkilön ominaisuudet, summaa ekonomisti Veera Holappa Pellervon taloustutkimuksesta. 

Ekonomisti Veera Holappa puhui Ennakointikamarin tilaisuudessa 1.10.2019 ”Osaavan työvoiman saatavuus on meidän kaikkien asia.”

Lisäksi naisten todennäköisyys liikkuvuuteen ylöspäin on pienempi kuin miehillä, kun taas nuorilla on suurempi todennäköisyys liikkua alimmasta palkkaluokasta ylöspäin. Hyvä uutinen on se, että lasten läsnäolo kotitaloudessa ei juurikaan vaikuta liikkuvuuteen työllisyyden sisällä.
– Meidän on löydettävä täsmämotivointikeinoja liikkujille, Holappa pohtii.
On hyvä miettiä, miksi itse muuttaisi paikkakunnalta toiselle, mikä työntää eteenpäin ja mikä vetää taaksepäin.

Ei ammatti, vaan tehtävät

Holappa painottaa, että teknologia ei muuta ammatteja, vaan tehtäviä niiden sisällä. Työntekijöitä tarvitaan yhä vähemmän hoitamaan rutiininomaiset työt, mutta työ ei sinällään poistu. Ongelma on se, että rutiinitöihin on liikaa hakijoita ja juuri heistä on vähiten pulaa.
– Tosin tässä asiassa on suuria alueellisia eroja, Holappa täsmentää.
Tehtävätaitojen vajeet vaihtelevat – kuka kantaa vastuun, kuka maksaa?

Taitovajeet vaihtelevat ammattiluokittain. Uudelleen- ja täydennyskoulutuksen on joustettava lähtö- ja kohdeammattien mukaan. Osaamisen umpeen kurominen tuottaa myös kustannuksia, jotka estävät liikkuvuutta.
– Onko osaamisen kehittämisen kustannukset aina ammatinvaihtajan taakka? Entä ovatko sertifikaatiot osaamisen este?, kysyy Holappa.  Suurimmat kustannukset ovat nimittäin sisäänpääsymaksut, institutionaalisten pätevyyksien hankkiminen ja lisenssit.  

Erilaiset tutkinnot ja pätevyydet eivät sinällään ole aina huonoja, mutta niiden tarpeellisuutta on välillä hyvä pohtia, Holappa heittää.

Keskitytään osaamiseen ja paikataan puutteita

Holapan näkemys on, että kohtaanto-ongelman ratkaisemisessa on huomio keskitettävä tehtäviin ja osaamisen hallintaan. Uudelleen- ja täydennyskouluttautumisen järjestelmiä täytyy kehittää aktiivisesti. Järjestelmät eivät voi olla liian yksityiskohtaisia, vaan niiden on joustettava yksilön mukaan. Myös kokonaispalvelu on muistettava.

Holappa intoutuu pohtimaan myös sitä, tulisiko työnantajien edustajien opettaa yhä enemmän oppilaitoksissa ja tulisiko opettajien jalkautua työelämään yhä systemaattisemmin. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi tähtää juuri tähän, joten siltä osin osaamisen kehittämisen suunta näyttäisi olevan oikea.


Veera Holappa, ekonomisti, Pellervon taloustutkimus PTT, puhui Ennakointikamarin tilaisuudessa ”Osaavan työvoiman saatavuus on meidän kaikkien asia” 1.10.2019