Uutinen

Uusi väestöennuste vahvistaa synkät pelot

– Tilastokeskus: maamme väkiluku lähtee nykykehityksellä laskuun reilun kymmenen vuoden päästä. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. 
Väestöennusteet 30.9.2019 

Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jos syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla. 

Maamme väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi.
Vuonna 2018 väkiluku kasvoi neljässä maakunnassa ja Ahvenanmaalla. Ennusteen mukaan vuonna 2035 väkiluku kasvaisi enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa sekä Ahvenanmaalla. Vuonna 2040 väkiluku kasvaisi Manner-Suomessa enää Uudenmaan maakunnassa ja sielläkin muuttovoiton ansiosta. 

Vuonna 2018 Suomessa oli 60 kuntaa, joissa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli. Ennusteen mukaan vuonna 2030 kuntia, joissa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, olisi 35 ja vuonna 2040 enää 12. 

Tilastokeskuksen tuoreimmassa väestöennusteessa oletetaan, että syntyvyys pysyisi vakiona tulevaisuudessa. Lapsia syntyisi vuosittain 43 000–45 000 vuosien 2020–2040 välisenä aikana. Vielä vuonna 2010 Suomessa syntyi 60 000 lasta ja luku oli samaa luokkaa sitä ennenkin.

Lue koko ylen tiedote kommenteineen.

Ennuste on vieläkin synkempi, kuin Seppo Laakson Ennakointikamarille tekemä Osaavan työvoiman kysyntä ja tarjonta - selvitys antaa olettaa, kommentoi Ennakointikamarin projektipäällikkö Tuula Pyykkö. Kaikki lääkkeet osaamisen kehittämiseen ovat tervetulleita!